Yhteystietojen päivitys
Olemme päivittäneet jäsenistömme yhteystietoja, joita vastaanotimme lukemakorttien yhteydessä. Oikeat yhteystiedot ovat poikkeustilanteissa äärimmäisen tärkeät, koska informaatio liikkuu sähköposteilla sekä tekstiviesteillä yleisten kanavien lisäksi. Myös laskut lähetetään meillä käytössä olevilla tiedoilla, eikä vesiosuukunnalla ole käytössä muita kanavia tiedon selvittämiseen kuin jäsenten omat ilmoitukset. Nyt voitte lähettää nettisivuilla olevalla palautelomakkeella yhteystietomuutokset.
Vuosikokous 27.4.2019
Pohjois-Kuoreveden vesiosuuskunnan varsinainen vuosikokous pidettiin Kuokkalassa 27.4.2019 klo 10.00 alkaen. Käsiteltiin sääntöjen 12§ määräämät asiat. Kokouksen pöytäkirja löytyy sivuilta kohdasta Tietoja, samoin myös tilinpäätöstiedot.
Vedenlaatu
Veden laatu, näytteet otettu 7.3.2019, seuraavat näytteet elokuussa ja tutkimustulokset osoittavat veden laadun olevan kunnossa. Raportti luettavissa sivuilta erillisestä vesiraportista. Aikaisemmat tulokset saa nähtäväksi toimitusjohtajan kautta.
Vesimittarin tulpissa ongelmia
Vesimittarin kulmaliittimissä olevissa tulpissa on havaittu ongelmia. Muutama tulppa osuuskunnan alueella on rikkoutunut. Nopein apu on usein oma apu, joten tämän vuoksi on kaikkien liittyjien varmistettava oman tonttijohdon sulkuhanan sijainti maastossa ja sen sulkemiseen tarvittava välineistö. Tonttijohdon sulkuhanan karaan soveltuu suoraan 20 mm (n.17×17 sisäreikä) huonekaluputki, josta avaimen voi valmistaa tai vääntää siitä putkenpätkästä vaikka […]
Asiaan kuulumatonta ainetta
Kiinteistöpumppaamoista löytyy edelleen asiaankuulumatonta ainetta ja tavaraa mm. erityisen paljon keittiörasvaa (!?). Nämä tukkivat pumppaamot! Ne on sitten tyhjennettävä loka-auton avulla. Tästä jäsenten omasta piittaamattomuudesta kertyy osuuskunnalle = sen jäsenille turhia huoltokustannuksia.
Muutoksia 1.9.2018 alkaen
Vesiosuuskunnan hallinnon muutokset astuivat voimaan 1.9.2018. KMV-Turvapalvelut Oy toimittaa vesiosuuskunnan hallinnolliset palvelut sekä vikapäivystyksen 31.12.2018 alkaen. Huollot ja korjaukset hoituvat LVI TN-Putki Oy:n (Hannu tai Timo Lehtonen) sekä Sähkötyö Ari Heinonen Oy:n toimesta, vikapäivystäjä tilaa em. liikkeiltä.
Raivaustyöt
Osuuskunnan jäsen tarkista, että kiinteistöllä sijaitsevan pumppaamon ympäristö on valmiiksi raivattu. On järkevää, että me itse kukin huolehdimme siitä, että raivaamme valmiiksi työskentelyä haittaavan kasvuston n. 3 – 5 metrin alueelta pumppaamon ympäriltä ja huolehdimme tästä säännöllisesti. Tämä edesauttaa hälytysvalon havaitsemista ja huollon nopeaa toimintaa.
E-lasku, suoramaksu käytössä, nyt laskun saa myös sähköpostilla
Vesiosuuskunnalta saa laskun myös sähköpostilla. Varsinainen laskun saa tulostettua sähköpostin mukana tulleen linkin kautta, joten lasku ei ole pdf-muodossa sähköpostin liitteenä. Lasku lähetetään osoitteesta invoicing@talenominvoices.fi. Syy linkin käyttöönotosta on se, että monet sähköpostipalvelimet siirtävät pdf-muodossa olevat viesti suoraan roskakoriin ja asiakas ei välttämättä huomaa saamaansa viestiä. E-lasku ja suoramaksupalvelut ovat käytössä ja varmin tapa hoitaa […]